Yksityiskohtia vielä kuten jalat ja kädet pitää tehdä, sitten lisätä enemmän pinnanmuotua ja muuta sälää.
perjantai 28. marraskuuta 2014
ä
Ajattelin lisätä tähän pari kuvaa, tyyliin puolivälissä nyt mallintamis osiossa ja isoimmat muodot on valmiina.
Yksityiskohtia vielä kuten jalat ja kädet pitää tehdä, sitten lisätä enemmän pinnanmuotua ja muuta sälää.
Yksityiskohtia vielä kuten jalat ja kädet pitää tehdä, sitten lisätä enemmän pinnanmuotua ja muuta sälää.
tiistai 25. marraskuuta 2014
Päivitystä taas.
Vähän jäänyt tämä homma taka-alalle mutta nyt päässyt jatkamaan sitä.
Tein taas niin että tein perus mallin maxissa jota käytän sculptauksen pohjana
Olen tätä nyt hetken sculptaillut ja näyttää nyt tältä, alussa kuitenkin.
Pari asiaa tuosta mitkä ainankin on nyt esillä, joista yksi on tuo häntä. Itsellä on jännä idea siitä miltä se voisi näyttää ja toimia mutta en ole vielä ihan varma miten sen toteutan kunnolla.
Toinen on se että pitää muistaa kiinnittää huomiota raajoihin niin että niiden sekä kehon välissä on riittävästi väliä jotta skinnauksessa ja animoinnissa ne eivät liikuta liikaa muuta kehoa mukanaan.
Ajattelin myös koittaa tuota tapaa minkä näin että teen suun sisäosan kokonaan erillisestä objektista.

torstai 13. marraskuuta 2014
Takaisin aloitusruutuun
Päätin vaihtaa kokonaan tuon mallin jonka tulen tekemään koska
aikaakin vielä on, aihe on silti sama eli aika paljon materiaaleihin
keskittynyt josta teen tekstiä myös.
Syitä tähän on muutama, päälimmäisiksi se että työn alla ollut malli ei ollut omasta mielestäni riittävän hyvän. Se on melko geneerinen alien humanoidi eikä edes hyvä sellainen.
Toinen syy on se että pyrin tekemään tästä sen aiheisen jollaista haluaisin tulevaisuudessakin tehdä, eli lähinnä kaikenmaailman otuksia.
Kolmas joka on vähän samaa kuin edellinen on aiheen värimaailma jonka haluaisin olevan elävämpi.
Tuon tähän yhden pienen lisäyksen jonka toteuttamisesta en mene vielä ihan varmaksi mutta joka olisi tuollainen alusta kuten tässä http://tinyurl.com/l7nvzpt mutta hieman suurempi. Tämän alustan idea on lähinnä tuoda enemmän vaihtelua työn materiaaleihin koska malli itsessään on melko orgaaninen eikä siinä ole pahemmin mitään hard surface kohtia.
Konsepti jonka olen uudesta ideasta tehnyt näyttää tältä, pyrin siihen että se on vähän samankaltainen verrattuna töihin joita olen ennen tehnyt ja joita osaan parhaiten jotta tämän laatu olisi mahdollisimman korkea. Samalla yritin tehdä siitä kuitenkin sen verran eroavan että se ei muistuta liikaa vanhoja töitä.
Tämä toimii lähinnä vain lähtökohtana, kuten edellisessäkin mallissa idea elää ja muuttuu aika paljon tekemisen aikana
Värimaailma tulee olemaan iso ero edellisiin töihi jotka ovat olleet melko tummia ja vain parilla värillä kun taas tämän on tarkoitus olla hyvinkin värikäs, esimerkki mahdollisesta väripaletista näkyy tässä.
Kokonaisuudessaan uskon että tämä uuden mallin aloitus on oikea ratkaisu, vanhaan toki on mennyt jo työaikaa mutta ei se tuhlattua kuitenkaan ole koska uusia asioita on oppinut paljon, varsinkin 3d coatin käytöstä.

tiistai 4. marraskuuta 2014
juttuja
Koitan päivittää vähän useammin tätä jotta muistaa lopussa vaiheet paremmin.
Vähän konseptoinut maxissa palikoilla että miltä käden ase voisi näyttää.
Tämänlainen hard surface konseptointi paljon helpompaa maxissa kuin 3d coatissa, kun olen tyytyväinen siihen vien sen vielä 3d coattiin jossa lisään yksityiskohtia jotka tulevat aikanaan normalmappeihin.
Muu malli on siinä vaiheessa että säädän hieman käsiä ja jalkoja, tämän jälkeen lisään pinnalle jotain tekstuuria sekä muuta pinnanmuotoa kuten lihaksia.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014
Päivitystä
Hieman jatkanut tuota mallia.
Homma ei ole ollut nyt prioriteeteissa korkeimpana joten edistyminen on hieman ollut hidasta.
Vielä koitan etsiä sitä lopullista muotoa jolta hahmo tulee näyttämään, varsinkin alakeho on vielä hyvin kesken, myös suunnitelmana olisi poistaa toinen käsi kokonaan ja korvata se jollain laitteella.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)